Sä vain olet tuollainen
(säv. Markus Nordenstreng, Jonna Tervomaa, san. J. Tervomaa)

Syyttömäksi synnyit sinisilmäinen lapsi,
josta kasvoi lapsenkasvoinen
urhea ihminen, mutta herkkänahkainen
eikä sua voi muuksi muuttaa.
Sinuun aina luottaa voi, olet sellainen.
Keväisin auringonkukansiemenen
laitat salaa istumaan pihanperälle.
Eikä sua voi muuksi muuttaa. Ei sua kukaan voisi muuttaa.
Ei ole helppoo sullakaan
Sä laitat vastaan tosissaan
Mut sä vain olet tuollainen
leijonamielinen, muista huolissaan
Otat kaiken vastaan, vaikket aina jaksaiskaan
Et osaa odottaa pahaa, mut se tulee vaan.
Ei ole helppoo sullakaan
Sä laitat vastaan tosissaan
Mut sä vain olet tuollainen. Kiltti ja kaunismielinen
Ja voi kun sun kukkanen kasvaa. Sen kaikesta palkaksi saat.
Ei ole helppoo sullakaan.
Sä laitat vastaan tosissaan.
Mut ssä vai olet tuollainen. Kiltti ja kaunismielinen.

Kuuleeko kukaan?
(säv. Knipi, san. Jonna Tervomaa)

Jumalainen suu ja lunta kasvoillaan hän on vielä koskematon
ja syytön saamaansa huomioon. Enkelitkin haluaa nähdä hänen nauravan.
Suurin kimaltavin, kultaisin etukirjaimin häntä kutsutaan.
Ja pikkutyttö leikkii prinsessaa pitsiverho harteillaan.
Ympärillä kaikki huokaa: Saat mitä vaan.
Kolmetoista kynttilää jo hiipuu hänen silmissään.
Kultaa kämmenellään. Hän kaiken saa, vaikkei pyytäisikään.
Kuuleeko kukaan? Häntä tullaan aina vain katsomaan.
Osaansa uupunut on, kuin viimeinen pilkahdus auringon, ennen laskuaan.
Ja pikkutyttö leikkii prinsessaa pitsiverho harteillaan.
Ympärillä kaikki huokaa: Saat mitä vaan.
Ja kun sä keinut, keinu kauniimmin
Kanna kruunus ylväämmin
Ympärillä kaikki huokaa: Saat mitä vaan.

Kuuleeko kukaan?
Kuuleeko kukaan?
Kuuleeko kukaan..?

Vielä kun kaikki on paikallaan
(säv. Markus Nordenstreng, san. Jonna Tervomaa)

Kotiin en osaa, silloin kun valo palaa ja avain odottaa maton alla.
Kotiin mieli palaa, silloin kun talon takaa portaat on kasvaneet umpeen.
Vielä kun kaikki on paikallaan
Vielä kun kaikki on paikallaan
Vielä kun kaikki on kotona
Huoneet hiljaa puhuu. Tuoliin isä torkkuu, ruutuun rankkasadetta vartoo
Oviin on kovat ajat, niinkuin pahat sanat, kasvoihin lyöneet jäljen.
Vielä kun kaikki on paikallaan
Vielä kun kaikki on paikallaan
Vielä kun kaikki on paikallaan
Vielä kun kaikki on kotona...

Et tahdo tietää
(säv. Knipi, san. Jonna Tervomaa)

Uskotko mua? Mä uskon sua. Olen sun kaunein kukkanen.
Ja olen sun niin kauan kun mä joka päivä kaunistun.
Mikä muu on, sä kysyt kun en koske ruokaan ja huokailen.
Ennen sua, kun et tuntenut mua, olin jo kukka silloinkin.
Totuus voisi olla sulle liikaa.
Et tahdo tietää. Et tahdo tietää. Et tahdo tietää, tiedän sen.
Et tahdo tietää. Et tahdo tietää. Oon ollut huono ihminen.
Viimeinkin sait mitä sä hait - ja niin sä uskot vieläkin.
Kun olet pois on niinkuin olis lähellä vanhaa ystävää.
Mitä nytkin ajattelen, kun kampaan tukkaa ja hymyilen?
Sun arvoinen olisi en jos saisit kaikkeen vastauksen.
Totuus voisi olla sulle liikaa.
Et tahdo tietää. Et tahdo tietää. Et tahdo tietää, tiedän sen.
Et tahdo tietää. Et tahdo tietää. Oon ollut huono ihminen.
Et tahdo tietää. Et tahdo tietää. Mä tunnen sut, ja vannon sen.
Et tahdo tietää. Et tahdo tietää. Mä olen huono ihminen.

Varjoenkeli
(säv. & san. Jonna Tervomaa)

Ruoho huurteinen kimmeltää. Tuuli veisi sut mielellään.
Sillan päähän et vielä ihan nää. Linnutkin on oksillaan liian hiljaa.
Varo vaanivaa vaaraa. Se tauotta metsästää.
Jossain nytkin se jonkun kiinni saa. Kävele ihan varpaillaan. Pysy hiljaa.
Vaikka kuinka pelkäät, sulla ei oo hätää.
Olet turvassa niin kauan kun, uskot sua perässä seuraavan sun varjoenkelin.
Kerran paiskasit maahan. Kerran hylkäsit, heitit pois.
Yhden kerran se niin voi säikähtää, et hiipii pois varpaillaan. Ihan hiljaa.
Vaikka kuinka pelkäät, saatko vielä kerran sen leppymään.
Älä hylkää enää. Ethän enää?
Olet turvassa niin kauan kun, pidät tiukasti kädestä haavoitetun,
pidät hengissä sun loukatun varjoenkelin

Viimeinen erinomainen mies
(säv. Tommi Viksten, san. Jonna Tervomaa)

Tää on Kahdenlammentie, joka päättyy taloon, jota lapset pelkää.
Se on valoinen, alakuloinen talo, jossa elellyt on pitkään
viimeinen, erinomainen mies, joka kirjoitti muistiin
viimeisen, valkean yön, jona tuli oli hetkessä irti.

Joku liekin mukanansa vei, kuin olis siivet saanut selkään.
Viimeinen, erinomainen mies sen tietää, muttei menneitä kaivella sais.
Hän on viimeisen, samankaltaisen toverinsa saattanut multaan.
Kuistilla, pyhäpuvussa polttaa kuin mieltä ois vailla.
Tunne ei montaakaan, eikä ketään, johon tahtoisi luottaa.
Harteillaan takkinsa vaan. Poissa on kiire ja vimma.

Kuka liekin mukanansa vei, kuin olis siivet saanut selkään?
Viimeinen, erinomainen mies sen tietää, muttei hautoa sais.
Kahdenlammenniemeen harppoo tuimana saappaissaan.
Lammen pohjaan tietonsa hautaa.

Mikä liekin mukanansa vei, kuin ois saanut valkeat siivet selkään.
Viimeinen, erinomainen mies sen tietää, muttei hautoa sais
Ja se on vihoviimeinen talo, jonka portailla yksin istuu
viimeinen, erinomainen mies joka tietää, ettei menneitä kaivella sais.

Se ei kuulu mulle
(säv. Knipi, san. Jonna Tervomaa)

Heräsin kun sua muutettiin seinän taa, mun naapuriin
En etunimeäs vieläkään ole päässyt sulta kysymään.
Pari sanaa toisinaan hississä vaihdetaan.
Peität kasvosi kaulaliinaan. En ole päässyt niitä koskaan näkemään
enkä tiedä tahdonkokaan.

Se ei kuulu mulle tietenkään, mutta pahaa unta susta nään
sä kuljet pitkin käytävää.
Ei se kuulu mulle ollenkaan, mut mielestä en silti saa
kun öisin hiljaa laulat Hoosiannaa.

Liikut aina vain harvemmin. Sama vaikka soittaisin.
Sun ovikello on rikki, niinkuin pelkäsinkin.
Ikkunasta sut vielä nään. Olet valmis lähtemään.
Otat askeleen kerrallaan. Mun tekis mieli lähteä sun perään.
Sanoa jotain. Sanoa ihan mitä vaan.

Se ei kuulu mulle tietenkään, mutta pahaa unta susta nään
sä kuljet pitkin käytävää.
Ei se kuulu mulle ollenkaan, mut mielestä en silti saa
kun öisin hiljaa laulat Hoosiannaa.

Siskot
(säv. Knipi, san. Jonna Tervomaa)

Buduaarissa aamukahdelta kaunokirjoittaa kajalillansa
viisi viehättävää kissaa nimensä seinään.
Kiire on jo baaritiskille. Lasin pohjat kattoon, tumpit lattialle.
Rinta rinnan ne käy. Tilaa antakaa kun ne saapuu.

Kun siskot menee piiriin tanssimaan ne tanssii tosissaan. Ja siskot pitää yhtä, ne pitää huolta toisistaan.

Lämpö nousee kuin Helvetissä. Ja piiri keinuu keskipisteessä.
Viisi viettelijää etsimänsä kun löytää kaikki sallitaan.
Siskoaan saa puukottaa kun kaikki tahtoo saman
täydellisen rakastajan. Noitapiiri pyörii.
Väistäkää jos ne väistämään pyytää.

Kun siskot menee piiriin tanssimaan ne tanssii tosissaan. Ja siskot pitää yhtä, ne pitää huolen toisistaan.
Kun siskot menee piiriin tanssimaan ne juhlii tosissaan. Kun siskot pitää yhtä, kannattaa olla varuillaan.

Toisen kanssa
(säv. Jussi Jaakonaho, Jonna Tervomaa, san. Jonna Tervomaa)

Nukkuu, nukkuu onni alla puun.
Nukkuu, nukkuu kanssa jonkun muun. Ei mun.
Syttyy, sammuu lamppu punainen.
Syttyy, sammuu luona jonkun toisen. Ei mun.
Mä tulin liian myöhään kai. Tai aikaisin nyt.

Toisen kanssa jo riitelet kadulla. Sängyn laidalla uuntelet vakavana.
Toisen selkään pirtelet kuvia. Ja lähemmäs ei mennä saa.

Polttaa, polttaa kun onni tulee vastaan.
Polttaa, polttaa, sun tiedän kaikkein parhaan olevan.
Sut löysin liian myöhään. Tai aikaisin nyt.

Toisen kanssa jo riitelet kadulla. Sängyn laidalla kuuntelet vakavana.
Toisen selkään pirtelet kuvia. Ja lähemmäs ei mennä saa.
Toisen kanssa riitelet kadulla. Kuivatat suuria, puhtaita lakanoita.
Toisen kanssa katselet unia. Ja lähemmäs ei mennä saa.
Toivotko koskaan toisen omaa?
Toivotko koskaan? Toisen omaa?

Kylmä joki
(säv. Mikki Kauste, san. Jonna Tervomaa)

Sinä soudat, minä istun hiljaa.
Kuuntelen kun joen pinta juttelee.
Liian pian sä tahtoisit jo rantaan. Luulin, että kuuntelit samaa.
Kerro, kulta, kuuletko kun itken?
Huomaatko kun valvon aina kun heräät?
Kerro, miksi käännät mulle selkää juuri, kun mä tahtoisin syliin?

Mua niin kylmä joki vie. Jo monta vuotta vienyt on.
Tän joen nimi on sun nimi
ja niin kauan kun se vapaana virtaa, kaikki hyvin on.

Sinä soudat, minä olen hiljaa.
Toivon, ettei joki pääty milloinkaan.
Ja mietin, miksi taivas kääntää selkää, juuri kun on kauneimmillaan.

Mua niin kylmä joki vie. Jo monta vienyt on.
Tän joen nimi on sun nimi
ja niin kauan kun se viedä saa, niin kaikki hyvin on.

Mua niin kylmä joki vie. Jo monta vienyt on.
Tän joen nimi on sun nimi
ja niin kauan kuin tän joen nimi on sun nimi
siihen uskon kun se alla virtaa, kaikki hyvin on.

Myöhemmin
(säv. Knipi, Jussi Jaakonaho, san. Jonna Tervomaa)

Luovutan. Nyt mä luovutan.
Tähän aikaan aamusta mitään en voi tehdä millekään.
Antaudun. Joo, mä antaudun.
Lattialla, pölyssä makaan. Me ollaan niin kuin oltaisi

ihan unohduttu tähän, pysähdytty paikoilleen.
Hei, auta vielä vähän. Unohdutaan tähän.
Teen sen, mitä täytyykin - myöhemmin

tunnustan. Joo, mä tunnustan.
Mulla ei ois tällaiseen varaa.
Varastan sun aikaas
ja tahtoisin, mä tahtoisin
viivytellä viimeistä sanaa ja olla niin kuin oltaisi

ihan unohduttu tähän, pysähdytty paikoilleen
hei, auta vielä vähän. Unohdutaan tähän.
Teen sen, mitä täytyykin
Korjaan, minkä särjinkin. Korvaan sen ja enemmänkin. Vannon. Vannon.
Vielä voidaan jäädä tähän. Paikalleni palaan vähän myöhemmin.

Kuin oltaisi ihan vahingossa tähän pysähdytty paikoilleen.
Auta mua vähän unohdutaan tähän.
Korjaan kaiken myöhemmin.
Voin vielä vähän unohtua tähän pysähtyä paikoilleen.
Jäädään tähän vielä ihan vähän. Teen sen mitä täytyykin, mut myöhemmin.